keskiviikko 30. toukokuuta 2012

27.-28.5.12

Ihana vuorokausi. Miehen kanssa ihan kahden.

Oltiin mökillä noin klo 16 aikaan. Ja kotiuduttiin seuraavana iltana 19 maissa. Yli vuorokausi kahdestaan, no tietenkin meillä oli koira mukana :)

Käytiin laskemassa verkot, kolme kappaletta ja katiskan paikkaa hieman siirrettiin. Minä soudin venettä ja mies laski verkkoja. Olipa ihanaa soutaa pitkästä aikaa ja miehen ilme oli vähän yllättynyt, ihankuin ei olisi uskonut että osaan soutaa, enpä sitä puolta itestäni kauheasti oli esitellyt tämän liki 17v aikana jonka olemma yhdessä tallustaneet :) Hyvähän se oli soutaa, kun oli melkein tyyni ilma :)

Saunottiin ja käytiin järvessä kastautumassa, veden lämpötila +14c. Ihanan rauhallista oli kylpeä ihan kahdestaan.

Grillattiin ruokaa ja nautiskeltiin hyvästä ruoasta ja juomasta. Radion soidessa taustalla.

Illemmalla saatiin kuulla lapsista, että 2/3 on yli 38c kuumeessa, mutta ei annettu tämän tiedon häiritä iltaamme, tiesimme että lapset ovat hyvässä hoidossa mummolassa.

Yö nukuttiin mökissä. Hyvin nukutti, aamulla 8:30 aikaan herätteli ylös. Siitä sitten aamukahvin keittoon ja aamiainen oli melkein kuin hotelliaamiainen: oli pekonia, munaa, kahvia ... ehkä muutama pikkutekijä puuttui, kuten tuoreet hedelmät ja tuoremehu :)

Mies yritti laittaa televisiota näkymään. Ei antennissa riitä tehot tai joku muu mättää, mutta näyttää 'ei signaalia' koko ajan, mikä on uskomatonta, koska masto on 3-4km päässä saaresta. Selvittelemme asiaa vielä...

Laitettin laiturin alle uudestaan ponttoonipöntöt, kun osasta oli kannet irti ja kiinnikkeet ruostuneet, joten uusia kiinnikkeitä paikoillee. Toivotaan nyt, että ponttoonipöntöt kestävät paikallaan. Minä siivoilin aittaa ja sain sen nyt nukkumista vaille valmiiksi. Tyttöjen sänkyihin pitää vielä viedä täkit. Ihanaa lauantaina kömpiä aittaan nukkumaan :)

Verkoista ei tullut mitään. Eipä yllättänyt ;) Olin taas soutumiehenä ja kamala tuuli oli. Mutta hienosti saatiin verkot ylös --> eli kastumatta ;)

Saunottiin ja saunoessa nousi ihan uskomaton myrsky. Vene hakkautui laituria vasten sellasella voimalla että irtosi perästä irti laiturista, onneksi ei kokonaan irronnut ja lähtenyt ajelehtimaan.

Uimaan ei nyt menty, kun veden lämpötila tuulen ansiosta oli laskenut +11 asteeseen... hrrrrr.

Saunan jälkeen pakattiin tavarat ja palattiin kotiin. Hieman minua pelotti kova tuuli, mutta mies ohjasi veneen varmasti ja tasaisesti mantereeseen.


lauantai 26. toukokuuta 2012

Talviturkit läks!

Käytiin eilen saunomassa mökillä.
Mies ja poika kasasivat uuden katiskamme, tiedä millainen on käytössä, maksoi 25€ ja oli tosiaan itse kasattava. En tiedä onko kalliitkin versiot kasattavia, mutta tää vaikutti aika... hmm... huteralta ;) No, jospa siellä nyt muutama sintti kestäis :)

Ilma oli lämmin ja aurinkoinen mennessä, +21c näytti. Kotiinpäin lähtiessä oli laskenut jonnekin +16c tienoille. Vesi +13c.

Lokin kakkaa oli ihan kauheasti laiturilla ja niitä pesin harjalla pois, Remu-pentu innostui tästä kovasti ja arvioi laiturin leveyden pikkasen väärin ja pudota molskahti veteen, Hups!! Eikun niskavilloista kiinni ja pentu takaisin laiturille.

Grillattiin makkarat ennen saunaa kun kello meni taas menojaan. Kaikille maistui salaattikin jonka olin tehnyt kotona valmiiksi.

Meistä 3 kävi uimassa, minä, mieheni ja poikamme. Niin ja Remu kävi uudestaan kun lähti miun perään laiturin päästä.
Tytöt eivät tohtineet nyt mökillä käydä uimassa, olivat käyneet aiemmin jo kotona uimassa läheisellä uimarannalla.

Sunnuntaina takaisin mökille, miehen kanssa kahdestaan :)

Ja viikon päästä miun suunnitelmissa mennä sinne pitemmäksikin ajaksi, kun alkaa lomani :)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

8.5.2012

 Mentiin nuorimmaisen lapsen ja koiran kanssa mökille heti aamusta.
Siellähän se päivä meni iltaan asti nopeasti.
Mies väsäsi ensimmäisenä pesuhuoneeseen vesivanereista suojaa lattian ja seinän väliin,
vielä jäi silikonit laittamatta.
Minä pesin mökin ikkunat. Nukkuma-aittaa en vielä siivonnut ollenkaan, katson sen sitten siinä vaiheessa viimeistään,
kun aletaan vetäytymään sinne nukkumaan. Äkkiähän sen sitten pesasee. Petivaatteet tuulettaa ja ikkunat pyyhkii. Siellä ei kuitenkaan ole hiiret & myyrät pitäneet talvibileitään.
Tytön kanssa käytiin kolmesti ainakin metsässä kävelemässä, hänestä se on erittäin mukavaa puuhaa. Meistäkin, jos ei ole muuta tekemistä, mutta nyt tyttö koko ajan keskeytteli meidän töitä.
Loppupäivän haravoin pihaa. Vielä jäi paljon haravoimatta, mutta alkaa olemaan jo paikka paikoin siistimpi.
Mies rakenteli vielä varastoon hyllytilaa ja laittoi paikoilleen pari kaappia, jotka toi eilen veneellä saareen. Nyt on varastokin astetta siistimpi. 
Nyt ei oikein taida olla reiluun viikkoon ainakaan mahdollisuutta päästä mökille. Harmittaa niin vietävästi, mutta kait noita töitäkin on tehtävä aina välillä.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Siivousta, laiturointia ja haravointia

Mentiin lauantaina koko perhe mökille. Peräkärryllinen tavaraa vietiin, olihan tuota taas tavaraa kertynytkin vietäväksi.
Heti laitettiin tulet mökkiin, sisällä lämpötila +6c. Lämmityksen loppuessa lämpö oli jo +17c. Saihan tuota ihan koko iltapäivän heitellä puita uuniin, mutta mikäs kiire tässä. Padassa lämmitin siivousveden ja nyt otin vain pinnat ja lattian puhtaaksi. Sauna, pesuhuone, pukuhuone ja nukkuma-aitta jäivät vielä siivoamatta.
Mies uurasteli koko päivän ja illan laiturin kimpussa. Meistä jokainen taisi käydä vuorollaan  vähän auttelemassa. Ja kyllähän me se saatiin kasattua paikalleen, tosin esikoinen kertoi isänsä mananneen että talven aikana rakentaa kyllä uuden laiturin ;) Vesi on nyt korkealla, joten se vähän hankaloitti laiturin laittoa.
Saunottiin, mutta kukaan meistä ei oikein tohtinut mennä uimaan. Kyllähän nuorin kovasti koko päivän uhosi, että menee uimaan, mutta ei sitten kuitenkaan mennyt, esikoinen kävi takamusta myöten vedessä :) 
Jäätiin yöksi!!
Nukuttiin mökissä. Hyvin nukutti, todella hyvin!! Olin ihan varma, että aamulla on enää +5c mökissä, mutta yllätys olikin suuri kun lämpötila oli vielä +16c. Tietty hohkaahan ihmisistä lämpöä. Ei sitten eilen tarvinnut enää tupaa lämmitellä.
Mies lähti aamusella töihin, heräili jo 04 jälkeen. Minä pärjäilin lasten kanssa aamupäivän ja hyvinhän meillä meni. Aloiteltiin myös pihan haravointia niiltä  osin, missä nyt oli kuivaa. Aika märkä tuo etupiha vielä, mutta siitä se kuivaa.
Metsässä käytiin kävelemässä,  vähän vietii Remua kävelylle samalla. Pentu pomppikin kuin pupujussi siellä metsässä. Oikein reippaasti ja pelkäämättä meni metsässä. Oikein jo odotan että pentu kasvaa ja jaksaa pitempiä metsäreissuja.
Esikoinen käytti tietokoneesta vapaa-ajan todella hyödykkäästi, nukkui 14h ja heräili 13 aikaan eilen iltapäivällä ylös! Annoin toisen nukkua, kun kerrankin malttoi.
Eilen illalla klo 19 aikaan tultiin kotiin. Tuotiin vanhaa rautaromua sieltä pois, esim. vanha kiuas.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Mökkikausi 2012 korkattu

 Tänään saatiin vene vesille ja päästiin käymään mökillä!
Siellä kaikki hyvin. Tupaan laitettiin tulet ja hyvin kävi vetämään, johtuneeko piipunhatusta jonka mies viime syksynä laittoi, ei ole niin kosteutta kerännyt hormiin. Pari pesällistä poltettiin.
Huomenna ajatuksena tulla uudestaan mökille. Saunomaan ja ehkä jäädään yöksikin! Toin tänään petivaatteita kotiin pestäväksi (täkkejä ja tyynyjä), kun ovat olleet paikassa jonne myyrät/hiiret ovat päässeet sotkemaan.
Oli kyllä haikeeta lähteä pois. Mieskin tuumasi, että ei olisi malttanut lähteä pois. Kaunista siellä oli, aurinko paistoi ihanasti.
Saas nähdä kuka meidän perheestä heittää ensimmäisenä talviturkin pois!!??

torstai 3. toukokuuta 2012

Jäät lähtevät

Käytiin 30.4. katsomassa jäätilannetta. Hyvältä näytti. Järvenselkä oli sula paikka paikoin ja venepaikan niemenkin jää jo erittäin tummanpuhuvaa. Rannat paikka paikoin sulia. Toive siitä, että tulevana viikonloppuna päästäisiin mökille heräsi eloon.

1.5. tuuli kovasti, hyvin kovasti ja illan suussa sitten ajeltiin tarkastamaan jäätilannetta uudestaan. Niemi oli pysynyt lähes ennallaan, joten tuuli oli tuullut vähän väärästä suunnasta, mutta järven iso selkä oli päässyt jäistään eroon. Käytiin vielä eräästä toisesta mahdollisesta venepaikasta katsomassa, niin sieltä nähtiin, että järvi olisi sulana mökille asti!!

Kuvan laitto ei nyt onnistu täällä Vuodatuksella, joten laittelen niitä sitten joskus erikseen, kunhan taas toimii.

Mökki sai myös uuden vahdin, sillä perheeseemme muutti 29.4. pienenpieni hauvavauva, josta kasvaa ei-niin-pieni vahtikoira :)