perjantai 25. huhtikuuta 2014

25.4.14

Kävin miehen ja koiran kanssa kahdestaan mökillä.
Lähdettiin kun oltiin lapset saatu kouluun ja tultiin jo n. 13:30 kotiin.

Tarkoituksena oli rapsutella pihamaalta lehtiä, mitata rännit uusia varten ja pestä kaasugrilli.

Etupihalta sain melko hyvin lehdet pois, takapihalle jäi ja jotenkin luulen, että ne saavat jäädäkin sinne, kuka niitä sieltä näkee ;) Pääasia että ranta on siisti!!

Mies pesi grillin ja mittasi rännit.

Oli aurinkoinen ja rauhallinen päivä, pienesti järvi aaltoili. Oikein ihanaa!!!

Parin viikon päästä miehen kanssa kahdestaan mökille ainakin yhdeksi yöksi. Onpa ihanaa <3

torstai 24. huhtikuuta 2014

20.4.2014


Mökkikausi 2014 on korkattu!!

Pääsimme kuin pääsimmekin mökille jo huhtikuussa!! 

Olihan meillä vähän hommaa siinä, että mökille päästiin. Ensin mies ja keskimmäinen lapsi lähtivät uimarannalta veneellä kohti saarta, soittivat jonkun ajan päästä että pitää tulla hakemaan, on niin paksulti jäätä  vastassa, että eivät käy hajottamaan.

Sitten suunniteltiin venettä peräkärryn päälle ja lopulta nostettiin se traktorin peräkärryyn ja sitten matka mökille alkoi... Venerannassa piti hajottaa jäätä ja vene saada jäisen kohman läpi avovedelle. Lopulta kaikki esteet oli selvitetty ja matka mökille alkoi tosissaan. 

Saaressa päästiin rantaan hyvin, äkkiä majoittuiduimme ja kotiuduimme mökille. Illan aikana siivottiin mökki, pestiin ikkunat jne. Saunottiin, kukaan ei vielä hirvinnyt yrittää uimista. 

Nukuttiin yö mökissä. Pojalla ilkee yskä riesana. Hyvin nukutti ja maanantaina ( II Pääsiäispäivä) herättiin virkeinä 8:30 ylös. Maanantaina siivosin aitan ja mies laittoi laiturin paikalleen. 

Lettuja päiväkahville paistettiin ja siitä sitten kotiin alkuillasta lähdettiin.




torstai 17. huhtikuuta 2014

Jäiden lähtöä odotellessa

Maaliskuussa alkoi toive siitä, että mökillä ehkä pääsiäistä viettäisimme, mutta sitten ilman kylmeni ja tuli yöpakkasetkin takasin, joten sen haaveen hautasimme. Mutta ehkäpä ennen vappua kuitenkin pääsisimme mökille.

Tänä kesänä edessä on ainakin mökin maalaus, rännien vaihto, salaojien tekoa ja ... olikohan jotain muutakin??

Tuskin maltamme taas odottaa, että pääsemme aloittamaan mökkeilyn!!!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Hiljaista on...

Onpas mökkiblogi jäänyt hiljaiseksi, viimeinen postaus kesäkuun alusta. Yritän tähän nyt tehdä muutoksen ja ennen uuden mökkikauden aloitusta laittaa viime kesän kuvat ja jutut tänne blogiin :)