perjantai 1. heinäkuuta 2011

29.-30.6.2011

 Minulla oli tällä viikolla lepopäivä+vapaa ja olin jo harmissani kun ei ollut oikein mahdollisuutta päästä mökille, ellen olisi yksin mennyt lasten kanssa ja vielä tällä hetkellä se tuntui liian hurjalta. Ehkä loppukesästä onnistuisi tuokin.
Juttelin sitten facessa ystäväni kanssa ja huomattiin että meillähän on yhteiset vapaapäivät. Ei kauaa tarvinnut ystävää houkutella, kun sain hänet lähtemään lapsien kanssa tänne meille ja päästiin sitten mökillekin.
Kokoonpano oli siis kaksi naista ja viisi lasta. Mieheni kävi keskiviikkona hieman auttamassa, toi meidät mökille ja laittoi kaasujääkaapin päälle, kun se on vähän hankala nyt kun ei se piazzo-näppäin toimi, vai mikä se nyt on ja koko kaappi pitää ottaa paikaltaan pois ja sytyttää tulitikulla sieltä takanta. Pitäisi kokeille tuokin itse, en ole edes kokeillut vielä.
Olipa ihanaa ja rentoa meininkiä!
Lapset nautti vedestä ja tuntui että osa lapsista asui vedessä koko ajan :) Ainakin meidän nuorimmainen, oikea vesipeto!!
Saunottiin, saatiin ystävältänikin talviturkki pois, vesi oli jo +20!! Minäkin uin ensimmäisen kerran ihan kunnon lenkin järvessä. Harkinnassa juoksuvyön osto. Ehkä sille olisi käyttöä tuolla..
Lapset saatiin ajoissa nukkumaan ja sitten vain istuttiin iltaa kuistilla ja turistiin mukavia ja pohdittiin tähtiteteellisiä asioita. Itikoita oli, mutta ei ne kamalasti kiusanneet. Nehän kuuluu kesään ;)
Itse käytiin 01:30 aikoihin nukkumaan, ei vanhat jaksa enää valvoa :)
Torstaina lapset aloittivat heti uimisella päivänsä. Ja uimista riitti sinne asti kunnes vieraiden oli aika lähteä kotiin. Minäkin kävin uimassa pitkän lenkin ja otin aurinkoa laiturilla. On se elämää!!!
Mies laittoi rannasta puita nurin. Nyt on hyvä paikka 3:n istuttavalle pihakiikulle. Riippumatollekin on paikka katsottuna. Kyllä kohta voin mökillä viettää elämäni kesäloman!! Loikoilua ja rentoutumista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti